Blogi

Mitä on energiapuu?

Kirjoittanut Laania | 25.52.2024

Millaista puuta käytetään energiapuuksi ja miksi se on kannattava valinta nuoren metsän hoidossa?

Energiapuuksi kelpaa kaikki oksista pienpuuhun

Energiapuu on tukki- ja kuitupuuksi kelpaamatonta puuainesta, johon lukeutuu muun muassa hakkuutähteet, oksat, latvusmassa, nuoren metsän hoitokohteista ja ensiharvennuksilta saatava pienpuu sekä muu epäkurantti puu. Energiapuuksi kelpaavat monenlaiset puulajit, joilla ei muutoin ole rahallista arvoa ainespuuna. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi monet lehtipuut, kuten lepät ja pienet haavat.

Energiapuuta nuorista metsistä ja ensiharvennuksilta 

Energiapuuta kerätään usein nuoren metsän kunnostuksen ja ensiharvennuksen yhteydessä. Tyypillinen kohde on tiheäksi kasvanut nuori metsä, jossa taimikon hoito on jäänyt tekemättä ja jossa on runsaasti läpimitaltaan ohutta puuta. Koneellinen energiapuun korjuu tällaisissa kohteissa on kannattava valinta, sillä energiapuusta saaduilla tuloilla katetaan tyypillisesti korjuusta aiheutuneet kustannukset ja korjuusta kertyvästä puusta maksetaan metsänomistajalle myös kantorahatuloa.


Kuva 1: Energiapuuksi menevä puuaines kasataan pinoiksi ja kuivatetaan.

Mihin ja miksi energiapuuta käytetään?

Voimalaitoksissa pyritään siirtymään fossiilisista polttoaineista uusiutuviin polttoaineisiin, kuten esimerkiksi puuhakkeeseen, jota valmistetaan nimenomaan energiapuusta.

Suomessa lämmityskautta määrittelee vuorokauden keskilämpötila. Kun se jää alle 15 asteen, sisätiloja ryhdytään lämmittämään. Sijainnista riippuen kyse on tyypillisesti syys-toukokuun välisestä ajanjaksosta.

Suomessa on noin 80 lämpövoimalaitosta, jotka tuottavat kaukolämpöä, sähköä tai molempia. Kaukolämpö on yleisin lämmitysmuoto Suomessa. Lämpövoimalaitokset ovat Suomen energiantuotannon välttämätön perusta, sillä ne toimivat myös silloin kun säätila ei ole suosiollinen tuuli- tai aurinkosähkön tuotannolle. Kun uusiutuvaa energiaa on käytettävissä, voimalaitoksia voidaan ajaa pienemmällä teholla.

Kuva 2: Energiapuusta tehdään haketta, jota energialaitokset hyödyntävät.

Energiapuun hintaan vaikuttavat tekijät

Energiapuulla on koko ajan kasvava kysyntä, sillä puuta uusiutuvana energiana käyttäviä lämpövoimaloita on noussut Suomeen viime vuosina useita. Energiapuun hinta vaihtelee samaan tapaan kuin tukki- ja kuitupuunkin hinta. Siihen vaikuttaa merkittävästi puun yleinen hintataso, kysyntä ja saatavuus. Venäjän puuntuonnin loputtua myös energiapuusta maksettava hinta on noussut.

Hintaan vaikuttaa lisäksi kauppatapa. Pystykaupassa ostaja vastaa puunkorjuutyöstä, kun puolestaan hankintakaupassa korjuukulut ja -työt kuuluvat myyjälle. Näin ollen hankintakaupasta maksetaan parempaa hintaa, koska suuri osa työstä on jo tehty.

Pystykaupassa ammattimaisesti ja vastuullisesti toimiva metsäyritys toteuttaa energiapuun korjuun metsänhoidon suosituksia noudattaen. Harvennustyöstä muodostuvat kustannukset pienentävät puusta maksettavaa hintaa. Myös kohteen saavutettavuudella, kuljetusmatkalla, sekä saatavalla puun määrällä ja laadulla on vaikutusta hintaan.

Nuoren metsän kunnostuksen kohteisiin voi hakea lisäksi Metka-tukea, joka on 200 euroa hehtaarilta. Tukea voi saada kunnostuksen yhteydessä tehtävään pienpuun keruuseen. Etelä- ja Keski-Suomessa pienpuuta täytyy olla kerätty vähintään 35 kiintokuutiometriä hehtaarilla ja Pohjois-Suomessa vähintään 25 kiintokuutiometriä hehtaarilla. Kohteen pinta-alan on oltava vähintään yksi hehtaari.

Miten vastuullisuus huomioidaan energiapuukaupassa?

Metsäalaa säädellään ensisijaisesti metsälaissa. Esimerkiksi me Laanialla noudattamme energiapuun korjuussa ja hakkuissa metsälain lisäksi Tapion metsänhoidon suosituksia ja metsäalan vastuullisuutta määrittelevää PEFC-sertifikaattia. Laanian kautta metsänomistaja voi osallistua PEFC-ryhmäsertifikaattiin.

Laanialla teemme energiapuun keruun vastuullisesti ja kiinnitämme työssämme erityisesti huomiota:

· Hyvään korjuujälkeen

· Luontokohteiden suojeluun (esimerkiksi vesistöt)

· Laho- ja pesintäpuiden sekä järeiden haapojen jättämiseen metsään

· Eläinten elinympäristöjen huomioimiseen (esimerkiksi riistatiheiköt)

Laania ostaa energiapuuta

Me Laaniassa hankkimme energiapuun pääasiassa suoraan metsänomistajilta pystykauppana niin, että oma korjuuorganisaatio ja yhteistyöurakoitsijat vastaavat metsänkorjuusta. Lisäksi ostamme tien varresta energiapuuta hankintakauppana, jonka metsänomistaja tai hänen kumppaninsa on sinne toimittanut.

Lue lisää Laaniasta energiapuun ostajana, etsi alueesi metsäasiantuntija ja pyydä tarjousta puukaupasta.