Blogi

Kirjanpainaja iski metsääni - mitä tehdä?

Kirjoittanut Laania | 03.06.2024

Kirjanpainaja on kuusikon ikävä vieras, jonka saapumista ei ole syytä jättää huomiotta. Muiden kaarnakuoriaisten ja esimerkiksi hirvien ohella kirjanpainaja on kuitenkin yksi metsien yleisimmistä tuholaisista. Kirjanpainajatuhoja voi ehkäistä tunnistamalla alkavat tuhot ajoissa ja pitämällä kuuset terveinä hyvän metsänhoidon avulla. 

Tunnista kirjanpainaja ajoissa 

Laajempien tuhojen ehkäisyssä valttia on nopea tuholaisen tunnistaminen. Millaiset ensioireet kuuseen iskeytynyt kirjanpainaja sitten aiheuttaa? Nämä kolme asiaa paljastavat usein kirjanpainajan: 

  • parin millin kokoiset reiät puun kuoressa 
  • puun juurelle karissut tai pintaan reikien läheisyyteen jäänyt puru 
  • runsas pihkan vuotaminen rungosta 

Kirjanpainaja porautuu kuusen kuoren läpi puun nilakerrokseen, josta jää jälkeen purua. Kuusi puolustautuu tunkeilijoita vastaan pihkalla. Huonokuntoisten kuusten pihkapuolustus on kuitenkin heikko, joten ne eivät pysty häätämään iskeytyneitä kirjanpainajia ja puu jää tuholaisten armoille. 

Selkeä ja silmäänpistävä merkki kirjanpainajasta on myös jo pystyyn kuollut, tukkikokoinen kuusi, josta neulasetkin ovat karisseet pois. Kuoren alta löytyy kirjanpainajalle ominaisia jälkiä, eli mutkittelevia pitkiä käytäviä. Käytävien verkostot syntyvät, kun emohyönteinen porautuu kuoren alle, rouskuttaa käytävän ja munii sen varrelle munansa. Munista kuoriutuvat toukat alkavat syödä omia sivukäytäviään pääkäytävän varrelle. Veden ja ravinteiden kulkeutuminen kuusessa vaikeutuu ja lopulta puu kuolee. 

Kirjanpainaja itsessään on alle puolen sentin kokoinen kaarnakuoriaisiin kuuluva hyönteinen. Aikuiset kirjanpainajat ovat väritykseltään mustia ja vasta kuoriutuneet, nuoret yksilöt ruskeita. Kirjanpainajan varalta metsään kannattaa tehdä joka vuosi tarkastuskierros touko-kesäkuun aikana, jolloin vuoden ensimmäinen kirjanpainajasukupolvi parveilee ja etsii sopivia kuusia. Kirjanpainajia houkuttelevat kuuset ovat tukkikokoisia puita, jotka ovat syystä tai toisesta heikkokuntoisia. Lahopuihin kirjanpainaja ei iske ja terveet kuuset pystyvät useimmiten puolustautumaan hyönteistä vastaan. Erityisiä riskipaikkoja tarkkailtavaksi ovat esimerkiksi: 

  • tuulenkaadot ja myrskytuhot 
  • hakkuuaukkojen reunamat ja muut reuna-alueet 
  • aurinkoiset ja paahteiset alueet, sillä kuivuus altistaa kuusta kirjanpainajalle 
  • juurikääpäalueet 
  • alueet, joissa on aikaisemmin todettu tuhohyönteisiä


Kuva 1: Kuoren alta paljastuu kirjanpainajia tihutöissä. Aikuisen ja nuoren yksilön väriero on huomattava.

Havaitsin kirjanpainajaa metsässäni - onko kaikki nyt menetetty? 

Kaikki ei suinkaan ole menetetty! Jos löydät metsästäsi merkkejä kirjanpainajasta, onkin parasta tarttua tuumasta toimeen heti. Arvioi tilanteen laajuutta ja hankkiudu eroon kirjanpainajan asuttamista puista. Mikäli tarvitset neuvoja, ole yhteydessä alueesi metsäasiantuntijaan, joka voi auttaa selvittämään metsäsi tilannetta ja sopivia toimenpiteitä. Voit myös pyytää tarjousta metsäkohteestasi, jos puukaupat ovat sillä hetkellä ajankohtaiset metsäsi kasvutilanteeseen nähden. 

Metsätuholaki edellyttää keräämään vaurioituneet kuuset pois lain asettamaan määräaikaan mennessä, mikäli tällaista puuta on yli 10 kuutioita hehtaaria kohden. Määräajat ovat omansa Etelä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa, ja löydät ne Metsäkeskuksen sivuilta. Jos puuta ei syystä tai toisesta saada poistettua, se täytyy kuoria joko kokonaan tai osittain, jotta se pääsee kuivumaan. Kirjanpainajan vaurioittamien puiden hävittäminen aikaisessa vaiheessa hillitsee kuoriaisten kantaa. 

Jos kirjanpainajaa ilmenee metsässä paljon tai metsän puusto on huonokuntoista ja sitä kautta altis laajoille tuhoille, voidaan miettiä harvennusta tai jopa päätehakkuuta, jotta tuhot eivät ehtisi aiheuttaa suurta taloudellista tappiota. Lahopuut saavat jäädä metsään, sillä kirjanpainaja on jo poistunut niistä eikä iskeydy niihin uudelleen. Kerätyt puut tulisi varastoida sellaiselle alueelle, etteivät kirjanpainajat leviäisi puupinoista lähiympäristön kuusiin. Metsäkeskus suosittelee ilmoittamaan hyönteistuhoista metsänkäyttöilmoituksessa, kun tuhoja on metsässä yksittäisiä puita enemmän, yli 5 kuutiometriä tai yli 20 puunrungolla. Jos metsässä on vain yksittäisiä hyönteistuhoja, hakkuun voi ilmoittaa metsänkäyttöilmoituksessa tavallisena hakkuuna.

Jos kirjanpainajalle ei tehdä mitään, kuoriaisten aiheuttamat tuhot voivat levitä laajalle ja aiheuttaa tuntuvia taloudellisia tappioita. Hyönteiset talvehtivat ja jatkavat keväällä taas leviämistään. Lämpiminä kesinä kirjanpainajaa ilmenee enemmän, sillä ensimmäinen jälkeläissukupolvi aikuistuu lämmön ansiosta nopeammin ja saattaa jopa poikkeuksellisesti ehtiä lisääntyä saman kesän aikana. Mikäli kirjanpainajakanta on metsässä runsas, ne saattavat iskeytyä myös terveisiin puihin ja runsaslukuisina onnistua tuhoamaan myös niitä. Alttiina ei tällöin ole ainoastaan oma metsä, sillä hyönteiset voivat levitä naapurimetsiinkin. Kirjanpainajan mukana leviää lisäksi sinistäjäsieni, joka myöskin aiheuttaa puiden kuolemista samalla pilaten puutavaraa värjäymillä. On siis tärkeää ottaa härkää sarvista niin pian kuin mahdollista. 


Kuva 2: Kirjanpainajat jättävät jälkeensä karun lopputuloksen. Nilakerroksen tuhoutuessa kuoret alkavat irtoilla.

Kirjanpainaja yleistyy, miten siihen voi varautua? 

Kelpaako kirjanpainajan vahingoittama puu mihinkään? Saanko korvausta aiheutuneisiin tuhoihin? Voinko jotenkin ehkäistä kirjanpainajan iskeytymistä kuusiini? 

Kirjanpainajapuu ei ole täysin hyödytöntä 

Kirjanpainaja voi aiheuttaa melkoista huolta ja monenlaisia kysymyksiä metsänomistajalle - onhan metsä merkittävä taloudellinen turva ja lisäksi sillä on monelle myös paljon tunnearvoa. Kirjanpainajan vahingoittamat puut eivät ole täysin hyödyttömiä, mutta tukeiksi ne eivät enää kelpaa. Yleensä vahingoittuneet puut sopivat poltettavaksi, eli ne voi myydä energiapuuksi. Muita käyttökohteita on kehitetty vasta todella vähän. Pienissä määrin kirjanpainajapuuta on käytetty esimerkiksi pakkauslautojen valmistukseen. 

Metsävakuutus voi korvata tuhoja 

Kirjanpainajan aiheuttamiin tuhoihin voi saada korvausta, mikäli metsäänsä on ottanut laajan metsävakuutuksen. Korvausten saamiseen voi vakuutuksen tarjoajalla olla erilaisia ehtoja, joihin kannattaa tutustua omassa vakuutuskirjassa. Kirjanpainaja yleistyy ja runsastuu ilmaston lämpenemisen seurauksena yhä pohjoisemmassa. Jokaisen metsänomistajan olisikin hyvä varautua vakuutuksella, joka kattaa myös kirjanpainajatuhot. 

Ehkäise kirjanpainaja tuhoja ennakoimalla 

Ennakointi ja varautuminen ovat olennaisia kirjanpainajan ehkäisyssä. Avainasemassa on aktiivinen metsänhoito, jonka avulla kuusikot pysyvät elinvoimaisina ja vastustuskyky voimakkaana. Taimikonhoitoa ei kannata laiminlyödä ja tiheäksi päässeille nuorille metsille kannattaa hyvissä ajoin tehdä nuoren metsän hoidon toimenpiteitä. Harvennushakkuut tulee hoitaa silloin, kun metsä on siihen optimaalisessa vaiheessa ja päätehakkuun venyttämistä tulee välttää. 

Myös sekapuustoisuudella ja lehtipuuston lisäämisellä on positiivisia vaikutuksia kuusikon tuhonkestävyyteen. Kuusta ei myöskään kannata kasvattaa ihan missä tahansa. Kuusi ei kestä kuivumista ja liian karuilla ja kuivumisherkillä alueilla se altistuukin tuhoille, kuten kirjanpainajalle, herkemmin. Tehdessäsi kevättarkastusta metsään, voit myös opetella tunnistamaan kirjanpainajalle herkät kuuset: haalistuneen värinen tai huomattavasti neulasmassaansa menettänyt latvus kielii heikkokuntoisesta kuusesta. Voit myös tarkastella riskikohteita Metsäkeskuksen sivuilta.

Metsäasiantuntijat apunasi tuhojen estämisessä 

Usein pienimuotoiset kirjanpainajailmentymät on mahdollista hoitaa itse. Kaikissa tapauksissa omat resurssit eivät kuitenkaan riitä ja silloin tarvitaan metsäasiantuntijan apua. Laanian metsäasiantuntijat auttavat sinua tunnistamaan kirjanpainajan, mikäli epäilet sen iskeytyneen metsäsi kuusiin. Autamme ehkäisevissä toimenpiteissä, kuten sellaisten kuusten oikeaoppisessa poistamisessa ja varastoinnissa, joihin kirjanpainaja on iskeytynyt sekä hyvän metsänhoidon toteuttamisessa nuoren metsän hoidosta harvennuksiin ja päätehakkuisiin. 

Samalla kun hyönteistuhojen uhriksi joutuneet puut poistetaan metsäyrityksen toimesta, tulisi metsästä saada myös muuta puukauppaa, jotta toimista tulee taloudellisesti kannattavia. Tällaisessa tilanteessa voidaan arvioida, olisiko harvennus tai päätehakkuu jo paikallaan - yleensä kirjanpainajan vierailemissa metsissä rupeaakin olemaan tukkikokoista puuta, eli ensiharvennus tai toinen harvennus voi olla ajankohtaista toteuttaa. Laanialle voit myös myydä tukiksi kelpaamatonta puuta energiapuuksi. 

Alla olevasta hakukentästä voit etsiä lähimmän metsäasiantuntijasi. Ota rohkeasti yhteyttä, niin lähdetään yhteistuumin selvittämään tilannetta ja seuraavia toimenpiteitä.