Skip to content
Vaaleahiuksinen henkilö hymyilee kesäisessä metsässä.

Suomalaiset metsänomistajat avainasemassa puun omavaraisuuden turvaajana

Laania

Laania

Hyvässä kasvuvauhdissa olevat metsät ovat kotimaisen kestävän kehityksen ja omavaraisuuden perusta

- Suomalaisten metsänomistajien asema on historiallisen hyvä juuri nyt useasta eri syystä. Kysyntä biopohjaisille puuraaka-aineille tullee entisestään kiihtymään, koska perinteisten puupohjaisten tuotteiden lisäksi kehitteillä on runsaasti uudenlaisia sovellutuksia biohiilestä akkukemikaaleihin.
Toisaalta Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman tuontikiellon vuoksi kotimaisen puun kysyntä pysyy korkealla tasolla jo kolmatta vuotta. Pitkään jatkuneen poikkeustilanteen vuoksi puun hinta on ennätyslukemissa. Kysyntä on ollut hyvää tukki-, kuitu- ja energiapuulle Venäjän puuntuonnin loputtua, Laanian metsäjohtaja Juha Fränti sanoo.

-Yhä edelleen Suomessa kaukolämmön tuotannon selkäranka muodostuu energiapuusta ja samaan aikaan riippuvuutta fossiilisista tuontipolttoaineista halutaan vähentää. Suomessa lämpö on yksi keskeisistä perustarpeista, joka pitää jollain tavalla tyydyttää kylmässä ilmastossa. 

Energiapuu on suomalaisille elintärkeä energianlähde, sitä saadaan läheltä ja tuotantoketju on kotimainen, joten eurot pysyvät Suomessa. Tämä tuo turvaa poikkeusaikoina ja lisää energiaomavaraisuuttamme. Hyvän metsänhoito-osaamisen ja vastuullisten toimintatapojen vuoksi tiedämme puupolttoaineen alkuperän, huolehdimme puunkorjuun kestävyydestä, luonnon monimuotoisuudesta ja vastuullisista toimintatavoista, Fränti jatkaa. 

Kaukolämmöstä 52 % tuotetaan tällä hetkellä bioenergialla, jota myös energiapuu on. Lämmöntuotannossa on meneillään muutos, jossa sähköön perustuvat ratkaisut tulevat aikanaan osittain korvaamaan nykyisiä polttoon perustuvia teknologioita. Myös pörssisähkön heittelehtivä hintataso, ydinvoimalaitosten huoltokatkot ja ylipäätään sähkön riittävyys paukkupakkasilla ovat haasteita energiajärjestelmälle. 

Energiapuu tulee kuitenkin jatkossakin olemaan sen käyttövarmuuden vuoksi käypä polttoaine. Sillä voidaan tuottaa lämpöä silloinkin, kun ei tuule tai aurinko ei paista. 

Energiapuun korjaaminen hyödyttää metsänomistajia, sillä se tehostaa kaikenlaisen puun kysyntää. Metsän harventaminen parantaa arvopuuston kasvumahdollisuuksia ja energiapuun myyntitulolla katetaan metsänhoidon kulut. 

Hyvässä kasvuvauhdissa oleva metsä on myös tehokas hiilinielu, sillä puun kasvu sitoo hiilidioksidia yhteyttämisen kautta. Hoidettu metsä on myös terveempi ja sen hyönteistuho- ja myrskynkestävyys on hoitamatonta parempi.

- Aktiiviselle metsänhoidolle ja metsänomistajuudelle on tarvetta enemmän kuin aikoihin, sillä kestävästi tuotettu puuraaka-aine ja puupohjaisten tuotteiden tuotannon lisääminen on mahdollista yhdistää ainoastaan parantamalla puun tuottoa per hehtaari. Tässä metsäalan ammattilaisten opit ja kokemus tulevat hyvään käyttöön. Metsäala onkin onnistunut parantamaan metsien kasvua huomattavasti viimeisten 50 vuoden aikana ja tekee sen myös jatkossa, Juha Fränti toteaa.

Laanian osastolla tapaat metsäalan asiantuntijoita

Laania on mukana kesän suurimmassa maa- ja metsätalousalan tapahtumassa, Farmari-maatalousnäyttelyssä, joka järjestetään Seinäjoella 4. - 6.7.2024. Tapahtumassa Laania keskittyy metsä- ja energia-alaan liittyviin teemoihin, erityisesti ensiharvennuksiin ja nuoren metsän hoitoon, jotka ovat tyypillisiä rästissä olevia metsänhoitotöitä ja joilla on suuri merkitys metsän kasvulle ja jatkokehitykselle. Suomen Metsäkeskuksen tietojen mukaan harvennusrästejä Suomessa on jopa miljoona hehtaaria.

Osastollamme M101 Laanian metsäasiantuntijat ovat valmiina tarjoamaan tietoa ja neuvoja metsänhoidosta. Heidän laaja asiantuntemuksensa auttaa metsänomistajia löytämään parhaat ratkaisut metsänsä hyvinvoinnin tukemiseksi.

Laanian metsäjohtaja Juha Fränti osallistuu kahteen eri paneelikeskusteluun katulavalla torstaina 4.7.  klo 11 Metsäalan markkinatilanteesta ja klo 15 Metsäasiaa Metkasta. 

Tapahtumassa järjestetään myös arvonta, jossa on mahdollisuus voittaa Stihl MS 241 -moottorisaha, joka soveltuu erityisesti tiheän metsän harventamiseen. Lisäksi osastollamme on esillä Moisio Forestin energiakoura, joka on erityisesti metsäkoneammattilaisille kiinnostava harvennushakkuisiin suunniteltu tehokas metsäkoneen varuste.


Lisätietoja:

metsäjohtaja Juha Fränti
050 441 8376
juha.franti@laania.fi

toimitusjohtaja Tomi Vartiamäki
050 409 1004
tomi.vartiamaki@laania.fi 



Tietoja Laania Oy:stä
Laania on Suomen suurin metsien hoitoon ja energiapuun hankintaan keskittynyt yhtiö. Laania Oy perustettiin 2022, kun L&T:n Biowatti Oy ja Neova Oy:n (ent. Vapo Oy) energiapuuliiketoiminta yhdistettiin. Laania tarjoaa metsänomistajille metsänharvennuspalveluja ja puukauppaa lähes koko maassa. Bioenergialaitosasiakkaita on noin 80. 

Laania työllistää noin 120 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2023 oli 153 milj. euroa. Puunkorjuu- ja kuljetusurakoinnissa Laanian yhteistyökumppanina toimii 150 yrittäjää. 







Etsi metsäasiantuntijasi

Puukauppa- ja metsäpalveluasiantuntijamme tietävät, miten metsäsi saadaan tuottamaan. Paikalliset metsäpalveluasiantuntijamme ovat valmiina tarttumaan toimeen sinun ja metsäsi hyödyksi.

Saara Junikka
Hankasalmi,Konnevesi,Laukaa,Luhanka,Toivakka,Äänekoski

Äänekosken itäpuoli

Aleksi Forsman
Harjavalta,Nakkila,Pori,Ulvila

Porin alueella Lavia.

Jussi Kilpinen
Myrskylä,Mäntsälä,Orimattila,Pukkila
Marko Kokkarinen
Heinävesi,Kaavi,Kuopio,Leppävirta,Rautalampi,Siilinjärvi,Suonenjoki,Tervo,Tuusniemi,Vesanto

Kuopiossa Nilsiä 75-tien eteläpuoli, Maaninka 77-tien eteläpuoli, Juankoski, Vehmersalmi ja Karttula

Miika Kojola
Mänttä-Vilppula,Ruovesi
Teemu Kurhila
Heinola,Iitti,Lahti

Pohjois-Iitti, 19160 Huutotöyry

Niina Hautamäki
Luumäki,Virolahti,Miehikkälä
Toni Pesola
Alavieska,Merijärvi,Oulainen,Ylivieska
Emilia Pekkala
Ii,Kemi,Keminmaa,Simo
Tommi Söyrilä
Salo

Salossa Muurla, Kisko, Perniö, Särkisalo, Pertteli, Kiikala ja Suomusjärvi.

Pirkko Saastamoinen
Ii,Kemi,Keminmaa,Simo
Janne Tarvainen
Joutsa,Juva,Kangasniemi,Mikkeli,Pieksämäki

Mikkelin pohjoisosat.

Heli Ketola
Helsinki,Hyvinkää,Järvenpää,Kerava,Pornainen,Sipoo,Tuusula,Vantaa
Sampsa Häyrynen
Hyrynsalmi,Paltamo,Puolanka,Ristijärvi,Suomussalmi,Kajaani

Puolanka eteläinen, Suomussalmi eteläinen.

Tapio Joentausta
Imatra,Lappeenranta,Lemi,Savitaipale,Taipalsaari
Matias Hienonen
Evijärvi,Isokyrö,Laihia,Maalahti,Mustasaari,Vaasa,Vöyri,Vähäkyrö,Ylistaro

Kurikassa Jurva.

Heikki Harala
Juupajoki,Kangasala,Orivesi,Tampere
Tommi Gummerus
Akaa,Hattula,Hämeenlinna,Lempäälä,Valkeakoski

Hämeenlinnassa Kalvola.

Jari Grekula
Kalajoki,Pyhäjoki,Raahe
Ville Söderman
Koski TI,Lieto,Marttila,Paimio,Salo,Sauvo

Salossa Halikko ja Kuusjoki.  Liedossa Tarvasjoki.

Taina Elonen
Kustavi,Laitila,Mynämäki,Pyhäranta,Rauma,Taivassalo,Uusikaupunki,Vehmaa

Huom. Anne Mattila ensisijainen kontaktihenkilö puukaupoille ja harvennuksiin listalla mainituissa kunnissa.

Tapani Kylmä
Haapajärvi,Haapavesi,Kärsämäki,Nivala,Pyhäjärvi
Markus Latvala
Ilmajoki,Kaskinen,Kurikka,Seinäjoki,Peräseinäjoki

Kurikassa Jalasjärvi.

Marjut Makkonen
Asikkala,Hollola,Kärkölä,Sysmä
Kirsi Niinimäki
Hämeenlinna

Hauho, Lammi, Tuulos

Tony Lehtosaari
Rovaniemi,Tervola
Johan Korenius
Inkoo,Kirkkonummi,Raasepori,Siuntio,Sjundeå,Ingå,Kyrkslätt,Raseborg
Nikolai Leppäaho
Ikaalinen,Kihniö,Parkano,Ylöjärvi
Eetu Rekonen
Halsua,Kannus,Kaustinen,Kokkola,Lestijärvi,Reisjärvi,Sievi,Toholampi,Veteli
Wertti Särkimäki
Jyväskylä,Multia,Saarijärvi,Uurainen,Viitasaari,Äänekoski

Äänekosken länsipuoli

Ville Tervo
Hausjärvi,Hämeenlinna,Janakkala,Loppi,Riihimäki

Hämeenlinnassa Renko.

Ilkka Vieras
Huittinen,Kokemäki,Sastamala,Säkylä,Köyliö
Pekka Vasara
Hartola,Hirvensalmi,Mikkeli,Mäntyharju,Pertunmaa

Mikkelin eteläosat.

Jari Wright
Hailuoto,Liminka,Lumijoki,Siikajoki,Tyrnävä,Kempele
Peter Mickos
Askola,Lapinjärvi,Loviisa,Porvoo
Tarmo Marjala
Aura,Kaarina,Lieto,Loimaa,Masku,Naantali,Nousiainen,Oripää,Parainen,Pöytyä,Raisio,Rusko,Turku
Heli Muotka
Pello,Tornio,Ylitornio
Oskari Pulkkinen
Iisalmi,Keitele,Kiuruvesi,Kuopio,Lapinlahti,Pielavesi,Rautavaara

Kuopiossa Nilsiä 75-tien pohjoispuoli, Maaninka 77-tien pohjoispuoli.

Iikka Mäkelä
Posio,Ranua,Rovaniemi
Pekka Venäläinen
Kihniö,Virrat
Axel Öhman
Espoo,Karkkila,Kauniainen,Nurmijärvi,Vihti
Noora Nykänen
Pudasjärvi,Puolanka,Taivalkoski,Suomussalmi

Puolanka pohjoinen, Suomussalmi pohjoinen

Valtteri Timonen
Oulu,Pudasjärvi

Pudasjärvi länsi, Oulu (Kiiminki, Yli-Kiiminki, Oulunsalo, Oulu etelä)

Risto Aikkila
Muhos,Utajärvi,Vaala
Kristian Ginman
Hanko,Kemiönsaari,Raasepori
Toni Alakeskinen
Hämeenkyrö,Nokia,Pirkkala,Sastamala,Vesilahti
Valtteri Leppäkoski
Lohja,Somero
Jani Himanen
Iitti,Kouvola,Orimattila

Kouvolassa Jaala ja Kuusankoski

Jussi Luoma
Jämijärvi,Kankaanpää,Merikarvia,Pomarkku,Siikainen
Juho Heikkilä
Jyväskylä,Jämsä,Keuruu,Muurame,Petäjävesi
Marko Leppälä
Kuhmoinen,Padasjoki,Pälkäne
Juuso Jaakkola
Hamina,Kotka,Pyhtää
Santeri Väisänen
Joroinen,Juva,Puumala,Rantasalmi,Sulkava,Varkaus
Arto Huotari
Kuhmo,Nurmes,Sotkamo,Valtimo
Heikki Yntälä
Forssa,Humppila,Jokioinen,Punkalaidun,Tammela,Urjala,Ypäjä
Juha-Matti Viljanen
Isojoki,Karijoki,Karvia,Kauhajoki,Kristiinankaupunki,Närpiö,Teuva
Ari-Pekka Kostamo
Kemijärvi,Pelkosenniemi,Rovaniemi,Sodankylä
Seppo Porkka
Siikalatva,Pyhäntä
Anne Mattila
Kustavi,Laitila,Mynämäki,Pyhäranta,Rauma,Taivassalo,Uusikaupunki,Vehmaa,Eurajoki,Eura
Ari Meriläinen
Vieremä,Sonkajärvi,Kajaani
Background

Tilaa blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi