Metsäneuvonta
Metsänhoidon osaajat käytettävissäsi
Laanian kokeneet metsäasiantuntijat tuntevat talousmetsän elinkaaren vaiheet kuin omat taskunsa.

Metsäneuvonta
Suunnittele ja toteuta talousmetsän harvennukset ammattilaisen kanssa
Tarvitsetko apua metsänhoidon suunnitteluun ja metsien hyödyntämiseen? Olet saapunut oikeaan paikkaan. Tarjoamme palveluja yksityisille metsänomistajille ja metsänhoitotöitä suunnitteleville organisaatioille.
Meiltä saat aina neuvoja metsäsi kasvuvaiheeseen soveltuvasta metsänhoidosta, sekä tarjouksen sen toteuttamisesta. Huomioimme metsänomistajan omat toiveet ja tavoitteet metsänkasvatuksessa.
Meille tyypillisesti esitettäviä kysymyksiä ovat:
- Mitä talousmetsälleni pitäisi tehdä juuri nyt tai viiden vuoden aikajänteellä?
- Miten harvennushakkuut voidaan toteuttaa kestävästi?
- Voinko saada jo nyt puukauppatuloja metsästäni, vaikka se ei ole vielä uudistushakkuuikäinen?
- Minkälaisia rahallisia tukia metsänhoitotöissä voidaan hyödyntää?
Me laanialaiset ajattelemme, että talousmetsät ovat tärkeitä hyvinvoinnin ja toimeentulon lähteitä, ei ainoastaan omistajansa, vaan koko Suomen kannalta. Hyvin hoidettuina niiden taloudellista arvoa, monimuotoisuutta ja virkistyskäyttömahdollisuuksia voi kehittää vielä entistäkin paremmaksi.
Kun metsä tulee uudistushakkuuikään, on erittäin todennäköistä, että hoidettu metsä on taloudellisessa mielessä merkittävästi arvokkaampi kuin hoitamaton.
Palveluihimme kuuluu:
-
Metsänomistajan neuvonta ajankohtaisista metsänhoitotoimenpiteistä, erityisesti harvennushakkuista
-
Metsänhoitotoimenpiteiden suunnittelu kestävästi luonnon olosuhteet ja metsänomistajan tavoitteet huomioiden
-
Metsälainsäädännön tulkinta ja neuvonta
-
Kemera-tuen hakeminen ja ilmoitukset Metsäkeskukseen
-
Työn toteutus ja alihankintaverkoston johtaminen
-
Työn laadun varmistaminen Tapion metsänhoitosuositusten ja metsäalan standardien mukaisesti.
Etsi metsäasiantuntijasi
Löydä oma paikallinen metsänhoidon ja puukaupan asiantuntijasi. Metsä vastaa niin kuin sitä hoidetaan – meidän hoidossamme sillä on aina hyvä kaiku.
Etsi asiantuntijan nimellä tai paikkakunnalla
Metsänhoitopalvelut

Nuoren metsän hoito
Jos taimikonhoito on viivästynyt, saattavat noin 9-17 metriä korkeat puut kasvaa liian tiheästi.
Nuoren metsän hoidossa poistetaan esimerkiksi varjostavia tai huonolaatuisia puita ja harvennetaan puuryhmiä.

Ensiharvennus
Ensiharvennus tehdään tyypillisesti 25 - 30 vuotiaaseen metsään, jolloin parannetaan puuston laatua ja tehostetaan puiden järeytymistä.
Pohjois-Suomessa ensiharvennettavan metsikön ikä on noin 30-40 vuotta.

Harvennushakkuu
Myöhemmissä harvennuksissa voidaan toteuttaa erilaisia tavoitteita ennen varsinaista uudistushakkuuta.
Esimerkiksi yläharvennuksessa metsästä kaadetaan valtapuut, jotta seuraavaksi suurimmat puut pääsisivät kasvamaan järeiksi tukkipuiksi.

Uudistushakkuu
Kun talousmetsä on saavuttanut tukkipuun mitat, on tullut aika korjata talteen hyvin tehdyn metsänhoitotyön tulokset.
Laanian ammattitaitoisissa käsissä arvokkaat tukit päätyvät sahalle ja metsätähde hyödynnetään lähienergiantuotannossa.
Tee puukaupat
Pyydä tarjous Laanialta hankinta- tai pystykaupoista. Hankintakauppa tarkoittaa sitä, että metsänomistaja pinoaa puut itse tien varteen. Pystykaupassa Laania huolehtii harvennustöistä yhteistyökumppanin kanssa.
- Ostamme energiapuuta (hakkuutähteet, kannot, nuoren metsän harvennuksilta korjattava karsittu rankapuu, karsimaton kokopuu ja pieniläpimittainen kuitupuu.)
- Ostamme ainespuuta (tukki- ja kuitupuu)
- Ostamme jätepuuta
Hyvin hoidettu metsä tarjoaa monia hyötyjä, kuten puun tuottoa ja luonnon virkistysarvoa.
5 syytä tehdä kauppaa Laanian kanssa
1. Meillä on pitkä kokemus metsäalalta
Olemme suomalaisessa omistuksessa toimiva yritys ja tavoitteenamme on pitää huolta vastuullisesti asiakkaittemme talousmetsistä. Noudatamme metsäalan suosituksia, laatusertifiointeja, työturvallisuusohjeita ja edellytämme tätä myös yhteistyökumppaneiltamme.
2. Huomioimme metsänomistajan tavoitteet
Metsänhoidon tavoitteena voi olla omistajasta riippuen taloudellinen tuottavuus, mutta myös virkistyskäyttö, luonnon monimuotoisuuden ja eläinten elinolosuhteiden säilyttäminen ja muut ympäristöarvot. Nämä huomioidaan harvennustyötä suunniteltaessa.
3. Kasvatat metsäsi arvoa ja jätät sen hoidettuna jälkipolville
Ymmärrämme, että metsänomistajuudessa ei ole kyse pikavoitoista. Haluamme, että metsäsi arvo kasvaa pitkäjänteisesti, sitä hoidetaan parhaimman metsätietämyksen mukaisesti, jotta se säilyy myös tuleville sukupolville arvokkaana perintömetsänä.
4. Osallistut Suomen energiaomavaraisuudesta huolehtimiseen
Toimimme ensisijaisesti energiapuun tuotannossa ja siinä olemme Suomen suurin toimija. Talousmetsän harvennuksessa annetaan lisää elintilaa säästettäville puille, jotta ne kasvaisivat järeiksi tukkipuiksi. Energiapuu on harvennushakkuussa saatavaa pienpuuta, joka on ympäristöystävällinen polttoaine, sillä se on uusiutuvaa, korvaa fossiilisia polttoaineita ja se käytetään sähkön ja lämmön tuotannossa lähimmässä biovoimalaitoksessa.
5. Tarkempi korjuujälki - parempi lopputulos
Energiakäyttöön kelpaavat erinomaisesti myös haavat ja lepät, joita ei tyypillisesti kuitupuumyynnissä voida hyödyntää. Hakkuujälki kestää kriittistäkin tarkastelua, koska voimme metsänomistajan toiveen mukaan kerätä talteen huomattavasti enemmän oksia ja latvuksia. Näin metsästä tulee myös helppokulkuisempi virkistyskäyttöä ajatellen.
Etsi metsäasiantuntijasi
Löydä oma paikallinen metsänhoidon ja puukaupan asiantuntijasi. Metsä vastaa niin kuin sitä hoidetaan – meidän hoidossamme sillä on aina hyvä kaiku.