Metsänhoito
Metsän arvo kasvaa hyvällä huolenpidolla.
Rahallisesti arvokasta tukkipuuta kasvava metsä ei synny sattumalta, vaan on pitkäjänteisen ja ajallaan tehtyjen metsänhoitotoimenpiteiden tulos. Oikein ajoitettu harvennus antaa elintilaa ja -voimaa jäljelle jäävälle puustolle, joista kasvaa järeitä tukkipuita.

Etsi metsäasiantuntijasi
Löydä oma paikallinen metsänhoidon ja puukaupan asiantuntijasi. Metsä vastaa niin kuin sitä hoidetaan – meidän hoidossamme sillä on aina hyvä kaiku.
Etsi asiantuntijan nimellä tai paikkakunnalla
Metsänhoidon vaiheet
Tavoitteena tukkipuu? Metsäasiantuntijan vinkit kasvatukseen.
Me Laaniassa ajattelemme, että rahallisesti arvokas talousmetsä on kuin porkkanapenkki, jota on harvennettava ja hoidettava, jotta aikanaan saadaan hyvä sato. Nykyaikainen metsänhoito perustuu myös monimuotoisuuden huomioimiseen, joka varmistetaan monipuolisella puulajivalinnalla, lahopuuston jättämisellä sekä esimerkiksi riistatiheiköllä.
Luonnossa tyhjä tila pyrkii aina täyttymään, sillä kaikki kasvit kilpailevat elintilasta, myös metsän puut. Tiheässä metsikössä puut kilpailevat rajallisesta tilasta, auringosta, vedestä ja ravinteista. Ne jäävät toistensa varjoon ja kasvavat hitaasti riukumaisen ohuina ja pitkinä.
Jos tavoitteenasi on kasvattaa rahallisesti arvokasta metsää, olet tullut oikeaan paikkaan!
Laania auttaa kaikkia metsänomistajia, mutta ominta alaamme ovat erityisesti:
- Nuoren metsän hoito
- Ensiharvennus
- Myöhempi harvennus
- Uudistus-/päätehakkuu
- Infrahakkuut

Metsänhoitopalvelut
Nuoren metsän hoito
Ylitiheä taimikko kannattaa ehdottomasti harventaa.
Joskus taimikonhoito on viivästynyt syystä tai toisesta, jolloin noin 9-17 metriä korkeat puut kasvavat liian tiheästi. Tällöin taitavat metsäkonekuskimme voivat auttaa, ja he poistavat metsästä varjostavia lehtipuita, huonolaatuisia puita ja harventavat puuryhmiä.
Metsänkasvatuksen alkuvaiheessa oikein ajoitettu harvennus on tärkeää myöhemmän kasvatuksen kannalta.
Nuoren metsän hoitoon on saatavana valtion Kemera-tuki, joka vaatii ennakkoilmoituksen ja tukihakemuksen laatimisen. Laanian metsäasiantuntija voi hoitaa paperityöt puolestasi.
Tärkein syy nuoren metsän hoitotoimenpiteelle on tulevan kasvun kiihdyttäminen, mutta poistettava puusto käy mainiosti energiapuuksi, josta saat rahallisen korvauksen.

Ensiharvennus
Metsäsi ensimmäinen kuitu- ja energiapuuta tuottava harvennushakkuu
Ensiharvennuksessa parannetaan talousmetsän puuston laatua ja tehostetaan puiden järeytymistä. Tyypillisesti ensiharvennus on ensimmäinen kuitu- ja energiapuuta tuottava hoitohakkuu.
Etelä-Suomessa ensiharvennusikäinen puusto on noin 25-30 -vuotiasta ja puulajista ja kasvupaikasta riippuen 12-16 metrin pituista.
Pohjois-Suomessa tämä vaihe on tyypillisesti ajankohtainen 30-40 vuotta vanhalle puustolle.
Ensiharvennuksessa poistettavat puut soveltuvat erinomaisesti energiakäyttöön.

Myöhempi harvennus
Kasvatusmetsikön harvennushakkuu voi tuottaa jo tukkipuuta.
Myöhemmässä harvennuksessa on mahdollista toteuttaa erilaisia tavoitteita, tyypillisesti puukauppatulojen saaminen ennen varsinaista päätehakkuuta. Tämä voi olla esimerkiksi yläharvennusta, jossa metsästä kaadetaan päävaltapuut, jotta seuraavaksi suurimmat puut pääsisivät kasvamaan järeiksi tukkipuiksi.
Alaharvennuksessa pyritään varmistamaan, että parhaimmista puista kasvaa laadukasta tukkia.
Varttuneita kasvatusmetsiköitä määritellään puuston läpimitta rinnankorkeudella on yli 16 cm ja ikä vähintään 25 vuotta.
Tyypillisesti ensiharvennus on jo tehty ja metsä on hyvässä kasvuvauhdissa.

Uudistushakkuu
Kun metsänhoito on tehty hyvin koko elinkaaren ajan, tulee vihdoin sadonkorjuun aika metsässä.
Uudistushakkuussa talousmetsä on jo kasvanut tukkipuun mittoihin, joka on vähintään 15 cm halkaisijaltaan ohuemmasta päästä ja tyvestä maksimissaan 55 cm. Tämän paksumpia puita ei useimmilla sahoilla pystytä käsittelemään, joten myyntiarvon näkökulmasta tätä suurempia puita ei talousmetsässä kannata kasvattaa.
Tukkipuusta maksetaan myös laatuperusteisesti, joten vaatimuksiin kuuluu myös puun suoruus ja terveys. Laatua heikentävät oksaisuus, mutkat, vioittumat, tuhohyönteiset, kuten kirjanpainaja sekä lahottajasienet.
Uudistushakkuusta kannattaa kerätä talteen niin sanottu metsätähde, eli latvukset, oksat, kannot ja muu pienpuu, joka ei kelpaa sahalle. Se voidaan hyödyntää energiantuotannossa.
Laanian hoitaessa uudistushakkuun, otamme talteen myös haavat ja lepät, joilla ei ole rahallista arvoa muussa puukaupassa. Tukkipuut myymme sahalle ja metsänomistaja saa varmasti jokaisesta puusta rahallisen korvauksen.

Anna suostumuksesi metsätietojesi katseluun
Metsään.fi on maksuton Metsäkeskuksen ylläpitämä metsäalan toimijoiden ja metsänomistajien asiointipalvelu.
Antamalla suostumuksesi Laanian metsäasiantuntijoille tarkastella metsiesi tietoja, vauhditat puukauppoja ja harvennushakkuiden sopimusneuvotteluja.
Anna suostumuksesi klikkaamalla alla olevaa painiketta.

Etsi metsäasiantuntijasi
Löydä oma paikallinen metsänhoidon ja puukaupan asiantuntijasi. Metsä vastaa niin kuin sitä hoidetaan – meidän hoidossamme sillä on aina hyvä kaiku.