Skip to content
sinitiainen pesällä

Puunkorjuun rajoitukset lintujen pesimäaikana - mitä metsänomistajan tulee tietää?

Eedla Ylikoski

Eedla Ylikoski

Kesäkuun alussa voimaan tullut Metsälain päivitys asettaa rajoituksia hakkuisiin ja metsänhoitotöihin lintujen pesinnän turvaamiseksi.

Metsänomistajan näkökulmasta olennaisin kysymys on käytännöllinen: mitä lintujen pesimäaikana voi tehdä omassa metsässä ja mikä on muuttunut?

Mitä muutokset tarkoittavat käytännössä?

Metsänomistajan on hyvä tiedostaa, että lintujen pesimäaikaiset rajoitukset on otettava huomioon myös itse tehtävissä metsänhoitotöissä, kuten taimikonhoidossa, raivauksessa ja hankintahakkuissa. Puunkorjuun sekä metsänhoitotöiden toteuttajan on arvioitava toteutusalueen linnusto ennen toimenpiteitä. Ennakkoarviossa otetaan huomioon esimerkiksi kasvupaikka tai metsätyyppi, puulaji ja puuston ikä.

Linnustollisesti arvokkaissa kohteissa, eli lehtipuuvaltaisissa rehevissä metsissä, korvissa ja rantavyöhykkeillä puunkorjuu ajoitetaan lintujen pesimäkauden ulkopuolelle. Lisäksi pesintäaikana kolopuut, pystylahopuut ja edellisen puusukupolven isot haavat pitää jättää korjaamatta kaikenlaisissa metsissä.

linnunpesä_merkittyKuva 1. Linnunpesä kuusessa.

Mitä kohteita rajoitukset koskevat?

Metsälain mukaan pesintäaikana puunkorjuuta ei saa tehdä sellaisissa rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä ja korvissa, joiden pinta-ala on yli 0,5 hehtaaria, sekä rantametsissä. Lintujen pesimäaikana tehtävissä hakkuissa on säästettävä edellisen puusukupolven isot yli 25 cm haavat, pystylahopuut ja kolopuut. 

 

kolopuu 2Kuva 2. Vanhasta pihlajasta on tullut kolopesijälinnuille tärkeä kolopuu.

Milloin lintujen pesimäaikaiset rajoitukset ovat voimassa?

Pesintäalueita koskeva puunkorjuun rajoitus on voimassa:

Etelä-Suomessa 15.4.–15.7.

Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7.

Pohjoiseen Suomeen kuuluvat Lapin maakunta sekä Kuusamon, Taivalkosken, Hyrynsalmen, Pudasjärven, Puolangan ja Suomussalmen kunnat.
 

Miten muutos vaikuttaa metsänhoitoon ja puukauppaan?

Ennen hakkuun tai metsänhoitotyön aloittamista tulee arvioida alueen linnustoa ja suunnitella ennaltaehkäiseviä toimia. Tietojärjestelmistä on apua puukaupan ja hakkuutyömaiden suunnitteluvaiheessa, sillä lintujen pesimäaikaiset rajoitusalueet voidaan rajata Laanian järjestelmässä tietyn aikavälin hakkuista ulkopuolelle ja siirtää myöhempään ajankohtaan. Huolehdimme lain huomioimisesta puunkorjuutyömaillamme.

Mikäli kohde sijaitsee lintujen pesimäaikaisen hakkuiden rajoitusalueella, siirretään puunkorjuu toiseen ajankohtaan. Edellisen puusukupolven isot yli 25 cm haavat, pystylahopuut ja kolopuut jätetään pystyyn pesimäaikaisissa hakkuissa.


Tärkein neuvo metsänomistajalle

Ennakkoarvioinnissa olennaista ei ole tunnistaa alueella pesiviä yksittäisiä lintulajeja, vaan estää aktiivisessa käytössä olevien pesien vahingoittuminen, lintulajista riippumatta. Puunkorjuu sekä muut metsässä toteutettavat toimenpiteet tulee arvioida ennakkoon.

Ennakkoarvioinnin keskeisimpänä tavoitteena on pyrkiä havaitsemaan käsittelyalueella pesivien lintujen pesien todennäköiset sijainnit ja huomioimaan metsän käsittelyn mahdolliset vaikutukset linnustoon.

Käytännössä paras toimintatapa on varmistaa oman metsäasiantuntijan toimesta, kuuluuko kohde pesimäaikaisten rajoitusten piiriin ja keskustella eri toteutusmahdollisuuksista. Näin lain vaatimukset ja metsänomistajan tavoitteet on helpompi sovittaa yhteen.

Ajankohtaiset lisätiedot lintujen pesinnän huomioimisesta metsän hakkuissa löydät Metsäkeskuksen verkkosivuilta ja Tapion julkaisemasta Lintujen pesien havaitsemisoppaasta.

 

Ota yhteyttä alueesi metsäasiantuntijaan

Metsäasiantuntijamme tietävät, miten metsäsi saadaan hyvään kasvukuntoon.

Etsi paikallinen metsäasiantuntijasi metsäsi sijaintikunnalla ja aloita keskustelu puukaupoista.

Saara Junikka
Hankasalmi,Konnevesi,Laukaa,Luhanka,Toivakka,Äänekoski

Äänekosken itäpuoli

Aleksi Forsman
Harjavalta,Nakkila,Pori,Ulvila,Eura,Eurajoki

Eurassa vt 12 pohjoispuoli.

Jussi Kilpinen
Myrskylä,Mäntsälä,Orimattila,Pukkila,Kärkölä
Marko Kokkarinen
Heinävesi,Kaavi,Kuopio,Leppävirta,Rautalampi,Siilinjärvi,Suonenjoki,Tervo,Tuusniemi,Vesanto,Varkaus

Kuopiossa Nilsiä 75-tien eteläpuoli, Maaninka 77-tien eteläpuoli, Juankoski, Vehmersalmi ja Karttula

Teemu Kurhila
Heinola,Iitti,Lahti

Pohjois-Iitti, 19160 Huutotöyry

Niina Hautamäki
Luumäki,Virolahti,Miehikkälä
Emilia Pekkala
Ii,Kemi,Keminmaa,Simo,Tervola
Tommi Söyrilä
Salo

Salossa Muurla, Kisko, Perniö, Särkisalo, Pertteli, Kiikala ja Suomusjärvi.

Janne Tarvainen
Joutsa,Juva,Kangasniemi,Mikkeli,Pieksämäki

Mikkelin pohjoisosat.

Heli Ketola
Hyvinkää,Järvenpää,Kerava,Pornainen,Tuusula,Vantaa,Sipoo
Matias Hienonen
Isokyrö,Laihia,Maalahti,Mustasaari,Vaasa,Vähäkyrö,Ylistaro,Karvia,Kauhajoki,Teuva,Kurikka

Kurikassa Jurva.

Heikki Harala
Juupajoki,Kangasala,Orivesi,Tampere,Mänttä-Vilppula
Tommi Gummerus
Hattula,Hämeenlinna,Lempäälä,Valkeakoski

Hämeenlinnassa Kalvola ja Renko

Ville Söderman
Koski TI,Lieto,Marttila,Paimio,Salo,Sauvo

Salossa Halikko ja Kuusjoki.  Liedossa Tarvasjoki.

Taina Elonen
Kustavi,Laitila,Mynämäki,Pyhäranta,Rauma,Taivassalo,Uusikaupunki,Vehmaa,Eura

Eurassa vt 12 eteläpuoli

Tapani Kylmä
Haapavesi,Kärsämäki,Pyhäjärvi
Markus Latvala
Ilmajoki,Kurikka,Seinäjoki,Peräseinäjoki

Kanta-Kurikka, Jalasjärvi.

Marjut Makkonen
Asikkala,Hollola,Kärkölä,Sysmä
Kirsi Niinimäki
Hämeenlinna

Hauho, Lammi, Tuulos

Johan Korenius
Inkoo,Raasepori,Siuntio,Hanko,Kirkkonummi

Betjäning även på svenska.

Eetu Rekonen
Halsua,Kannus,Kaustinen,Kokkola,Lestijärvi,Reisjärvi,Sievi,Toholampi,Veteli
Wertti Särkimäki
Jyväskylä,Multia,Saarijärvi,Uurainen,Viitasaari,Äänekoski

Äänekosken länsipuoli

Ville Tervo
Hausjärvi,Hämeenlinna,Janakkala,Loppi,Riihimäki,Tammela

Tammelassa 10-tien eteläpuoli

Ilkka Vieras
Huittinen,Kokemäki,Sastamala,Köyliö
Pekka Vasara
Hartola,Hirvensalmi,Mikkeli,Mäntyharju,Savitaipale

Mikkelin eteläosat.

Jari Wright
Hailuoto,Liminka,Lumijoki,Siikajoki,Tyrnävä,Kempele,Raahe
Peter Mickos
Askola,Lapinjärvi,Loviisa,Porvoo

Betjäning även på svenska.

Oskari Pulkkinen
Iisalmi,Keitele,Kiuruvesi,Kuopio,Lapinlahti,Pielavesi,Rautavaara,Vieremä,Hyrynsalmi,Kajaani,Kuhmo,Paltamo,Ristijärvi,Sotkamo,Suomussalmi,Nurmes,Valtimo

Kuopiossa Nilsiä 75-tien pohjoispuoli, Maaninka 77-tien pohjoispuoli.

Puolanka eteläinen, Suomussalmi eteläinen

Iikka Mäkelä
Posio,Ranua,Rovaniemi
Noora Nykänen
Pudasjärvi,Puolanka,Taivalkoski,Suomussalmi

Puolanka pohjoinen, Suomussalmi pohjoinen

Valtteri Timonen
Oulu,Pudasjärvi

Pudasjärvi länsi, Oulu (Kiiminki, Yli-Kiiminki, Oulunsalo, Oulu etelä)

Risto Aikkila
Muhos,Utajärvi,Vaala
Kristian Ginman
Hanko,Kemiönsaari,Raasepori,Masku,Raisio,Kaarina,Naantali,Parainen,Turku,Rusko,Nousiainen

Betjäning även på svenska.

Toni Alakeskinen
Hämeenkyrö,Nokia,Pirkkala,Sastamala,Vesilahti,Ikaalinen
Valtteri Leppäkoski
Lohja,Somero
Jani Himanen
Iitti,Kouvola,Orimattila

Kouvolassa Jaala ja Kuusankoski

Jussi Luoma
Jämijärvi,Kankaanpää,Merikarvia,Pomarkku,Siikainen
Juho Heikkilä
Jyväskylä,Jämsä,Keuruu,Muurame,Petäjävesi
Marko Leppälä
Kuhmoinen,Padasjoki,Pälkäne
Juuso Jaakkola
Hamina,Kotka,Pyhtää
Santeri Väisänen
Alavieska,Kalajoki,Merijärvi,Oulainen,Pyhäjoki
Heikki Yntälä
Forssa,Humppila,Jokioinen,Tammela,Urjala,Ypäjä,Akaa

Tammelassa 10-tien pohjoispuoli

Ari-Pekka Kostamo
Kemijärvi,Rovaniemi
Seppo Porkka
Siikalatva,Pyhäntä
Tapio Lähdeniemi
Ruovesi,Ylöjärvi
Johannes Jaakkola
Aura,Loimaa,Oripää,Punkalaidun,Säkylä,Pöytyä
Edvard Olin
Karkkila,Vihti,Nurmijärvi,Helsinki,Espoo,Kauniainen

Betjäning även på svenska.

Arttu Väänänen
Tornio,Ylitornio
Tapio Joentausta
Oulu

Yli-Ii

Annaleena Joenväärä
Haapajärvi,Nivala,Ylivieska
Background

Tilaa blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi