Infrahakkuut
Infrahakkuu ottaa talteen koko puumassan
Infrahakkuu toteutetaan, kun uusia teitä, sähkölinjoja, tuulivoimaloita tai taloja rakennetaan.
Infrahakkuut
Tehokas, nopea ja ekologinen - ota kumppani joka on sanojensa mittainen
Laania huolehtii ammattitaidolla hakkuista ja puunkorjuutöistä myös infra- ja rakennushankkeissa kattavasti lähes koko Suomen alueella. Osaamme suunnitella tarvittavat hakkuut hankkeen vaatimassa aikataulussa. Pystymme hyödyntämään kaiken alueelta kertyvän puutavaran ohjaamalla arvokkaimmat jakeet sahoille ja metsäteollisuuden käyttöön, sekä energiaksi soveltuvat jakeet energiantuotantoon polttoaineeksi. Huolehdimme tarvittaessa myös kantojen nostosta.
Suunnittelemme ja johdamme työt huolellisesti, jotta siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa liikenteelle. Noudatamme luonnollisesti myös työturvallisuus- ja ympäristömääräyksiä.
Rakennuttaja saa korvauksen puutavarasta käypään hintaan ja rakennushanke pääsee alkamaan aikataulussa.
Toimitamme tarvittaessa katteet ja hakkeet maisemointia varten esimerkiksi tieluiskiin.
Pientareiden raivaus
Poistamalla näkymäesteet parannetaan turvallisuutta
Suomessa on paljon huonoja sääolosuhteita, jolloin hyvä näkyvyys maantiellä on kultaakin kalliimpaa. Myös hirvien ja peurojen mahdollisimman nopea havaitseminen antaa autonkuljettajalle reagointiaikaa.
Tienpientareiden raivaaminen on siis mitä suurimmassa määrin kannattava teko tieliikenneturvallisuuden parantamiseksi.
Laania raivaa tienpientareita, radanvarsikohteita, metsäteiden varsia, peltojen reunoja ja sähkölinjojen vierimetsiä, joista saatava puutavara hyödynnetään maksimaalisesti. Otamme talteen myös puuta metsätuhokohteista, mikäli vahingoittunutta puuta on runsaasti.
Yhteyshenkilösi infrakohteissa
Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjois-Savo
Jarkko Suokas, puunhankintapäällikkö
puh. 050 385 7003
Uusimaa, Kymenlaakso, Päijät-Häme, Etelä-Savo
Touko Joutjärvi, puunhankintapäällikkö
puh. 0400 970 358
Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme
Marko Jaakkola, puunhankintapäällikkö
puh. 050 385 3209
Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi
Konsta Jaatinen, puunhankintapäällikkö
puh. 040 670 3711