Kolmatta vuottaan yliopistossa aloittava metsätieteiden opiskelija Mikko Käkönen vietti neljä kuukautta harjoittelussa Laanialla. Metsäasiantuntijan työssä vastaan tuli luennoilta tuttuja asioita ja tehtäviä, jotka muuttuivat aivan eri tavalla ymmärrettäviksi, kun niitä pääsi seuraamaan läheltä ja tekemään itse.
Kiinnostus luontoa kohtaan vaikutti alan valintaan
Suunnan valinta opintielle oli helppo joensuulaiselle Mikko Käköselle, kun hän haki opiskelemaan metsätieteitä Itä-Suomen yliopistoon. Mikko on kotoisin maaseudulta, jossa metsä ja metsätalous ovat olleet läsnä arjessa aina. Luontoon on syntynyt vuosien varrella tunneside. “Metsä ja luonto ovat aina kiinnostaneet. Metsätieteistä tuli olo, että tätä minä haluan lähteä opiskelemaan”, Mikko toteaa.
Opiskelu yliopistolla on Mikon mukaan teoriapainotteista, joskin myös maastokäyntejä on sisältynyt opintoihin. Työharjoittelu Laanialla olikin hänelle ensikosketus alaan, mistä teoriaopinnot saivat rinnalleen erinomaista käytännönkokemusta.

Harjoittelussa teoria kohtaa käytännön
Harjoittelun aikana Mikko pääsi seuraamaan aitiopaikalta metsäasiantuntijan työtä. Luentojen kautta aihealueet ovat tuttuja, mutta käytännössä tehtävät konkretisoituvat eri tavalla. Harjoittelijan työ koostui suurilta osin korjuujäljen tarkastuksista ja niitä Mikko pääsi tekemään ihan itsenäisestikin. Loppukesän puolella tehtävälistalle tuli myös leimikoiden nauhoituksia.
Kokeneiden työtoverien kanssa Mikko pääsi mukaan myös tilakäynneille, eli kartoittamaan yhdessä metsänomistajien kanssa näiden metsien nykytilaa ja keskustelemaan metsien tarvitsemista hoitotoimenpiteistä sekä niihin liittyvistä kustannuksista ja tuloista. Lisäksi hän pääsi tekemään motokontrolleja, eli tarkastamaan hakkuukoneiden mittaustarkkuuksia.
Yllättäviäkin asioita tuli harjoittelun aikana vastaan. “Vaikka opinnot koulussa ovatkin monipuoliset, ei siellä saa tietoa mitä vaikkapa metsäasiantuntijan työ käytännössä pitää sisällään. Esimerkiksi se, miten paljon puukauppaan liittyy liikkuvia osia. Koko ketjun pitää toimia, jotta puukauppa on oikeasti sujuvaa”, Mikko tuumaa. Myöskään se, kuinka paljon asiakastyötä metsäasiantuntijan työhön liittyy tai miten tärkeä rooli hyvällä asiakaskohtaamisella on puukaupassa, ei käy ilmi koulunpenkillä.
Onnistunut työharjoittelu Laanialla
Energiapuuhun erikoistunut Laania oli Mikolle ennestään tuttu vain nimeltä. “Mielikuvani oli, että Laania on keskittynyt vain energiapuun ostoon - yllätyksekseni täällä tarjotaankin varsin monipuolisesti metsänhoidon ja puunkorjuun palveluja. Ja toimitaan todella laajalla alueella”, Mikko kertoo.
Hollolan toimipisteen tiimin kanssa työskentelystä jäi Mikolle kokonaisuudessaan hyvä fiilis. Tunnelma ja yhteishenki tiimiläisten kesken on hyvä ja auttava käsi on tarjolla aina tarvittaessa. Positiivisena Mikko pitää myös sitä, että hän sai itsenäisen tekemisen kautta vastuuta, mutta sai tarvittaessa aina myös neuvoja.
“Harjoittelu herätti mielenkiintoa metsäasiantuntijan työtä kohtaan. Oli mielenkiintoista, kun teoriaopinnot saivat täältä käytännön näkökulmaa. Monia asioita ymmärtää nyt paremmin”, Mikko toteaa. Seuraavaksi hänellä on edessään kandidaatin tutkielma, jonka jälkeen horisontissa siintävät vielä maisterin paperit. Koulunpenkille paluu tuntuu kesän jälkeen mieluisalta ja olo alanvalinnasta entistä varmemmalta.
Kesän 2026 työharjoittelupaikat ovat nyt auki ja hakemuksia voi jättää 28.2.2026 saakka. Tutustu harjoittelupaikkaan ja tule meille töihin: https://laania.fi/laania-tyopaikkana
Lue myös:
👉 Töissä Laanialla: Johannes Jaakkolan polku on kulkenut harjoittelijasta ammattilaiseksi
👉 Työyhteisö, jossa jokainen on tasavertainen – metsäasiantuntija Santeri Väisäsen tarina Laanialta
Laania
Laania on metsänhoidon ja puukaupan asiantuntijayritys, joka palvelee metsänomistajia lähes koko Suomessa.